Riemurahojen ensi-ilta siirtyy heinäkuulle

Etelä-Suomen Aluehallintoviraston tällä viikolla antamat rajoitukset yleisötilaisuuksien osallistujamääriin ovat voimassa 15.kesäkuuta asti. Tuolloin Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella saa järjestää enintään kymmenen hengen tilaisuuksia sekä ulko- että sisätiloissa. Heinolan kesäteatterin alkavan esityskauden oli määrä alkaa torstaina 17.kesäkuuta, mutta pandemiatilanteen johdosta ensi-ilta siirtyy pidettäväksi 1.heinäkuuta. Siirron myötä myös muut Riemurahat-esityksen kesäkuun näytökset siirtyvät. 
  Tapahtumien yleisörajoitusten odotetaan heinäkuussa maassamme yleisesti kevenevän, jolloin tapahtumia päästään jälleen vihdoin järjestämään. Tavoitteena Heinolan kesäteatterissa on pystyä tarjoamaan vastuullisesti ja turvallisesti teatterikokemuksia jälleen vuoden tauon jälkeen. 

Kesäkuun esityksien sijaan näytöksiä lisätään heinä- ja elokuulle siten, että näytösten kokonaismäärä tulee pysymään suunnitellussa 40 näytöksessä. 

Uudet esityspäivät ovat:
Maanantai 5.7. Kello 14 ja 18 
Sunnuntai 1.8. Kello 14 ja 18 
Maanantai 2.8. Kello 14 ja 18 
Perjantai 6.8. Kello 14 ja 18 
Sunnuntai 8.8. Kello 14 ja 18 

Kesäkuun esityksiin lippunsa jo lunastaneisiin tai varanneisiin asiakkaisiin tullaan olemaan yhteydessä puhelimitse Heinolan kulttuuritoimistosta lähipäivien aikana.

Takaisin ajankohtaisiin
Etusivu